Kirjoittelen tännekkin nykyään pari kertaa päivässä samalla kun hyödynnän loistavan pikaviestiohjelman antimia. Nenä tukossa ja kurkku edelleen kipeänä, olen alkanut köhimäänkin, mutta silti jaksoin lukea ruotsin kokeeseen niin hyvin kuin pystyin. En tosin tunne olevani valmis siihen. En olisi ikinä.

Minähän puhun nykyään pelkistä kielistä ja koulusta. Järkyttävää. Tosin minun elämässäni ei juurikaan muuta ole: kun tulen koulusta kotiin, teen läksyt ja "noulaiffaan" tietokoneella tai teen muuten vain jotain tylsää. En käsitä kuinka saan päiväni kulumaan. Tästä tulee pitkä vuosi. Mutta kuitenkin, aina joka hetki minä vain herään uuteen aamuun, joka tuo mukanaan harmaata sadetta ja syksyn mätien lehtien hajuja. Minuun on iskenyt syysmasennus. Ainakin henkisesti, fyysisesti en näytä moista ulospäin. Olen aivan yhtä pirteä ja iloinen kun aina ennenkin. Mutta kun ihmiset kääntävät katseensa pois, lysähdän kasaan ja kasvoilleni valahtaa tylsistynyt, syysmasennuksen raidoittama ilme. Minä kun kärsin aina syysmasennuksesta ja siitä, että valon määrä vähenee. Minä taidan oikeastaan pelätä pimeää, mutta vain tietyissä tilanteissa ja tietyssä määrin. Oma huone on jotenkin lohdullinen pimeänä, koska jos yksikin lamppu on päällä, näen läksykirjat, neuletyön joka odottaa jatkoa, äidinkielen kirjan joka pitäisi lukea ja pölyisen mattoni, joka suorastaan huutaa imuroimista. Pimeässä olen vain minä, ja yleensä pimeys tietää sitä että saan nukkua.

Toinen pimeä paikka mistä pidän, on luultavasti.. Hm. Ainakin oma kotikujamme. Uudehkolla kujallamme ei ole kuin kaksi omakotitaloa, ja jos tulen paloasemalta päin, saan etenkin talvella kulkea pimeällä tiellä ilman katuvaloja, jolloin tähdet ja hanki näyttävät upeilta. Samoin Mummolassa. Mummolahan on muutenkin paikka johon mennään rentoutumaan, ja minä käyn siellä aika usein - rentoudun sitten tai en, pidän siitä paikasta. Etenkin talvella on ihana tulla ulkosaunasta ulos keskelle metsää. Pihavalot valaisevat jonkin verran, mutta ympärilläsi on kilometrikaupalla sankkaa metsää. Pienenpänä pimeä oikeastaan pelotti. Jommankumman isovanhemmista täytyi tulla saattamaan takaisin talolle pimeän ja kylmän pihan läpi, jossa milloin tahansa saattoi liukastua jäisellä polulla tai ajotieltä saattoi lipua Muumien mörkö. Onneksi ei enää. Piemästä osaa jo nauttia.

Heittäydyinpä hempeäksi. Anteeksi.